Hurraahuuto naisille!

Äiti, autokuski, vaimo, kokki, pesula, huoltomies, uranainen, pankki, ompelija, tuomari, siivooja… Kuulostaako tutulta? Naiselle lankeaa tänä päivänä hengästyttävä määrä erilaisia rooleja, joissa kaikissa pitäisi olla vieläpä hyvä. Pitäisi osata laittaa huippukokkien tapaan gourmee-ruokaa, ommella harrastusvaatteet tiptop-kuntoon, siivota koti käden käänteessä ennen yllätysvieraiden tuloa ja vieläpä olla viehkeä rakastaja illan tullen. Ja tämä on vasta alkua. Naisiin kohdistuvat odotukset yritysmaailmassa ja talouselämän kannattajina kasvavat jatkuvasti.

Onneksi sentään kerran vuodessa naisten päivittäisiä saavutuksia ja riman ylityksiä saa – ja pitää – juhlia sydämen kyllyydellä.

Se päivä on tänään. 8.3. on vuosittainen naistenpäivä, jolloin kansainvälisellä tasolla naisia ylistetään, kukitetaan ja kunnioitetaan – eikä syyttä.

Juhla sai alkunsa 1900-luvun vaihteessa, kun naiset aikoinaan taistelivat itselleen parempia oikeuksia. Taisteluvoittoina ja muistoina näistä ajoista on muun muassa nyttemmin arkipäiväistynyt naisten äänioikeus.

Reilut sata vuotta myöhemmin juhla on kaupallistunut, mutta yhäkin se kantaa huolta maailmanlaajuisesti naisten oikeuksista ja huutelee tasa-arvon perään. Vaikka sadan vuoden kuluessa naiset ovatkin harpanneet aimo askeleen ylöspäin yhteiskunnan portaikossa, tehtävää riittää yhä. YK:n isännöimmänä juhlapäivänä puhutaankin usein rankoista teemoista, kuten naisiin kohdistuvasta väkivallasta, syrjinnästä, koulutuksen puutteesta, lasikatoista jne. Me voimme kukin juhlistaa päivää kiittämällä ja kunnioittamalla meille esimerkkeinä toimineita naisia ja uranuurtajia ja toivoa, että me osaltamme osaamme olla esimerkkinä tuleville sukupolville, jotta vielä sadankin vuoden päästä, tänä samaisena päivänä, hurrataan naisten sosiaalisten, poliittisten ja taloudellisten saavutusten kunniaksi ja raivataan tietä yhä tasa-arvoisempaa todellisuutta kohti. Hurraa, hurraa, hurraa!

Kuva: BigStockphoto

Social Media Auto Publish Powered By : XYZScripts.com