Koulutielle, mars!

Äiti, mennäänkö kouluun?”, hihkuu 2-vuotias tyttäreni ja taputtaa käsiään. Minä hörpin viimeisiä rippeitä aamukahvistani ja vastaan: “Ei, höpsö. Me mennään nounoulle, lastenhoitajalle.” Ja tähän tyttäreni huokaa: “Niin, olen vielä liian pieni…” Tähän en enää kommentoi, mutta sydänalaani puristaa. Tyttäreni toivomus toteutuu pikemmin kuin hän arvaakaan. Jo vuoden päästä hän menee aamuisin kouluun – halusi tai ei.

Olen monta kertaa teillekin pohtinut ranskalaisen ja suomalaisen arjen yhtäläisyyksiä ja eroja – hyviä ja huonoja puolia. Nyt ajankohtainen ja minulle vaikea aihe on koulujärjestelmä. Ranskassa lapset menevät kouluun kolmevuotiaina. Juuri niin, KOLME-vuotiaina. Toki koulu on leikinomaista, siellä nukutaan tarvittaessa päikkärit sekä autetaan lapsia ruokailussa ja muissa askareissa. Yhteiskunnan näkökulmasta se on kuitenkin ihan oikea koulu, ei päiväkoti eikä leikkikoulu.

Koulun kolmen ensimmäisen vuoden – niin sanotun esikoulun – tarkoitus on tehdä pienistä tytöistä ja pojista koululaisia. Ensi kädessä, Ranskassakun ollaan, tällä tarkoitetaan käytös- ja ruokailutapojen opettelemista sekä hyviä kommunikaatiotaitoja. Ranskassa on äärimmäisen tärkeää, että jo 3-4 vuotias osaa pyytämättä sanoa päivää ja näkemiin, kiitos ja anteeksi. Ujoutta ja passiivisuutta karsastetaan. Lapsia kehotetaan pienestä pitäen olemaan esillä, kertomaan mielipiteitään ja kommunikoimaan selkeästi kehonkieltä hyväksikäyttäen.

Tässä ei tietysti periaatteen tasolla ole mitään pahaa. On hienoa, että Rans kassa nähdään paljon vaivaa sosiaalisten taitojen opettelussa. Tästä kertoo myös runous, joka oppiaineena on yksi ala-asteen tärkeimmistä, ja joka mittaa esiintymis- ja kommunikointitaitoja sekä kielen hallintaa. Minua silti kylmää se, että pienet kolmevuotiaat pakotetaan niin varhain ”oikeaksi katsottuun” muottiin. Olen kuullut hurjia tarinoita suomalaislapsista, jotka heikosti kieltä puhuen joutuvat luokan eteen pitämään esitelmää joululomastaan. Kolmevuotiaana! Puolustukseksi on toki sanottava, että tähän mennessä kaikki tuntemani suomalaisranskalaiset lapset puhuvat kovaa ja korkealta ja omaavat kadehdittavat sosiaaliset taidot. Ja rakastavat koulunkäyntiä.

Esikoulun toinen tehtävä on ranskalaisen ruokakulttuurin tunteminen. Se on hyvin tärkeää. Tässäkään ei ole mitään pahaa, oikeastaan näen tämän koko koulujärjestelmän helmenä. Olin ylpeydestä ja hämmästyksestä sekaisin, kun minulle kerrottiin, että pieni tyttäreni tulee koulussa saamaan päivittäin neljän ruokalajin lounaan. Sen avulla hänelle salakavalasti opetetaan ranskalaisen ruokakulttuurin perusteet ja hyvät pöytätavat. Hän saa maistella perinneruokia etelästä pohjoiseen ja idästä länteen, sekä oppii vuosien varrella tuntemaan kaikki ranskan 365 juustolajia. Varhaisen koulutien kolmas tehtävä on valmistaa lapsi varsinaiseen, 6-vuotiaana alkavaan kouluun. Käytännössä tämä tarkoittaa koulun rytmin oppimista, kielen, ajattelun ja kehon käytön harjoittelua sekä maailman ”löytämistä”. Toisaalta tämä tarkoittaa myös sitä, että moni lapsista osaa auttavasti lukea ja kirjoittaa kouluun mennessään ja on sosiaalisesti erittäin kypsä. 6-vuotiaat ranskalaiset ovat tottuneita koululaisia, jotka tietävät miten koulussa käyttäydytään, mitä siellä opitaan ja miksi.

Tässäkään ei teorian tasolla ole mitään pahaa, mutta käytännössä minusta se lopettaa lapsuuden liian varhain, ja luo lapsille turhia paineita. Ranskassa näkee, miten pieniä tyttöjä ja poikia vertaillaan varhain siinä, miten he puhuvat ja käyttäytyvät, ruokailevat, leikkivät ja osallistuvat. Hyvä esimerkki on periranskalainen mieheni, joka toruu pientä tyttöämme siitä, ettei hän aina ruokaillessaan muista käyttää haarukkaa, kiittää saatuaan lempijuustoaan tai malta istua kiltisti pöydän ääressä, kunnes kaikki ovat syöneet. Tyttö on siis nipin napin 2v. Eikö sitä myöhemminkin ehtisi? Eikä tässä vielä kaikki. Minusta hurjin ranskalaisen koulujärjestelmän elementti on pitkät koulupäivät. Jo kolmevuotiaana koulupäivät alkavat 8.30 ja päättyvät vasta 16.30. Käytännössä vanhempien pitkistä työpäivistä ja työmatkoista johtuen monen pikkukoululaisen päivä alkaa jo ennen kahdeksaa ja päättyy vasta iltaseitsemältä. Vanhemman näkökulmasta tämä on usein ainoa mahdollinen vaihtoehto, sillä työnantaja on armoton. Mutta miten tämän kokee pieni 3-vuotias? Tämän hulluuden vastapainona on toki nelipäiväinen kouluviikko – keskiviikkoisin ei ole koulua – ja pitkät lomat. Ranskassa koululaisilla on 6-7 viikon välein kahden viikon loma. Ja onko tässä sitten järkeä? Ei, jos minulta kysytään. Myös moni ranskalainen on kanssani samaa mieltä. Vaikka pitkät koulupäivät sinänsä mahdollistavat vanhempien jotakuinkin normaalimittaiset työpäivät, joutuu jompikumpi joustamaan keskiviikkovapaiden ja lomien aikana. Purnaus sikseen, sillä en voi väittää, että koulujärjestelmä olisi vain pahasta. Siinä on toki paljon hyvää, ja mikä tärkeintä, useimmat tuntemani ranskalaislapset pitävät koulusta. Tytärpuoleni jopa siinä määrin, että hän itkee pari päivää aina kesäloman alkaessa. Hän ikävöi jo silloin kavereitaan, jotka hänen tapaansa karkaavat kesälaitumille. Jos häneltä kysytään, on koulu maailman paras juttu. Siellä on kaverit, harrastukset ja ”kaikki kiva”. Koulusta kotiin päästyään hän chattailee skypessä koulukavereidensa kanssa. Tässä piileekin ehkä ranskalaisen koulujärjestelmän salaisuus. Koska koulu alkaa varhain ja päivät ovat pitkiä, suurin osa lasten arjesta tapahtuu koulussa. Sieltä löytyy parhaat kaverit, siellä tehdään parhaimmat jekut ja jaetaan kuumimmat trendit. Sieltä löytyy rakkaimmat harrastukset ja ensimmäisen poikakaverit. Siellä vietetään myös synttäreitä, karnevaaleja ja halloween-naamiaisia. Siellä on kaikki. Ja kohta siellä on myös oma pikkutyttöni.

Tarinoita Rivieran vauvaelämästä ja kahden kulttuurin törmäyskurssista.

Kuva: BigStockphoto

Social Media Auto Publish Powered By : XYZScripts.com