Loma alkaa jo ennen matkaa

Kaikki tiedämme tunteen, kun pitkään odotettu loma lähestyy – matkalaukut kaivetaan esille, pakkauslistaan tehdään ensimmäiset merkinnät ja matkakohteen säätiedotusta seurataan jännittyneenä päivittäin. Yhtä jännittyneenä odotetaan, pysytäänkö terveenä. Tuskin kukaan meistä haluaa vaihtaa aaltoihin pulahtamista flunssaan tai vatsavaivoihin, tämän takia vastustuskykyä on hyvä tukea jo ennen matkapäivää.
Suolisto on immuniteettimme kannalta tärkein paikka. Koska suolisto- ja ruuansulatusvaivat sekä flunssat ovat yleisimpiä loman pilaajia, olisi hyvä rikastaa suoliston bakteerikantaa, suolistoa tukevilla ruokavalinnoilla ja ravintolisillä hyvissä ajoin ennen matkaa. Suoliston hyvinvointia voimme edistää nauttimalla probiootteja sisältäviä ruokia kuten hapanmaitotuotteita, hapankaalia tai kombuchaa. Näiden lisäksi, ruuansulatusta voi tukea ja helliä kuiturikkaalla, värikkäällä ruualla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että lautaseltasi tulisi löytyä kasviksia, marjoja, hedelmiä, papuja ja linssejä sekä ravitsevia viljoja, pähkinöitä ja siemeniä.
Syömällä sateenkaaren värejä saamme kuitujen lisäksi antioksidantteja, jotka suojaavat hapetusstressiltä, jota aiheuttaa mm. auringonpolttamat ja liiallinen auringonotto ja ne suojaavat myös ihoasi auringon aiheuttamilta vaurioilta. Ruokavalion lisäksi on hyvä aloittaa maitohappobakteerikuuri pari viikkoa ennen matkaa. Vahva sellainen, jotta vatsa ehtii valmistumaan muuttuvaan bakteerikantaan. Jos kohteessa ei ole mahdollisuutta kylmäsäilytykseen, kannattaa valita tuote, joka säilyy huoneenlämmössä. Suosittelen asioimaan asiantuntevassa luontaistuotekaupassa tai apteekissa, niin saat varmasti laadukkaan tuotteen.
Matkavalmisteluihin kuuluu tietysti myös perinteisen matka-apteekin pakkaaminen sekä maakohtaisten rokotusten tarkistus. Tämän lisäksi on hyvä istahtaa alas perheen ja/tai muiden reissukavereiden kesken ja yhdessä suunnitella tulevaa lomaa. Tällöin jokaisella on mahdollisuus kertoa omista lomatoiveista ja -tarpeista.

Lentokoneessa:
Kuivassa ja ahtaassa lentokoneilmassa vierähtää tunti, jos toinenkin. Matka-ajasta kannattaakin tehdä niin mukava kuin siitä suinkin saa – se voi olla elämys pienille reissaajille!
Miten valmistautua ja mitä pakata?
Pehmeät ja lämpimät vaatteet koko porukalle. Pienemmille myös vaihtovaatteet. Eväät – pakkaa mukaan terveellisiä ja ravitsevia vaihtoehtoja kuten tummaa suklaata, pähkinöitä, smoothiepusseja, hedelmiä- ja vihannestikkuja rasioihin, lettuja, puuropusseja, hiukan nameja tai kuivattuja hedelmiä, patukoita. Mutta muista, että kovin sokerivoittoiset syötävät saattavat kuitenkin aiheuttaa energianpurkauksia.
Vedenjuonti – aikuisille ja lapsille omat juomapullot
Kasvosuihke ja lentosukat aikuisille
Luettavaa, värityskirjat ja -kynät, pelit
Lennolla tarvittavat lääkkeet – lääkkeet on hyvä kuljettaa niiden alkuperäispakkauksissa.
Käsidesi, käsipyyhkeet sekä muut tarvittavat hygieniatuotteet

Kohteessa:
Lomakohteeseen saavuttua voi aidosti unohtaa kiireen ja karistaa arkikuviot mielestä. Muista nämä:
Uni ja lepo – nautitaan siitä, että aamuisin ei tarvitse herätä herätyskellon ääneen. Päiväunet kuuluvat luonnollisesti iltapäivän ohjelmanumeroihin.
Riittävä nesteiden nauttiminen – jos helteellä ei tule juotua tarpeeksi vettä, seurauksena voi olla nestevajaus, joka johtaa lämpöuupumukseen.
Ravitseva ruoka – mutta tiedä, mitä juot ja syöt.
Maalaisjärjellä pärjää pitkälle. Unohda ehdottomuus: Kun perusasiat ovat kunnossa, voit nauttia elämän pienistä iloista ilman tunnontuskia.
Suojaudu auringolta – vaatteilla, hatulla, aurinkolaseilla ja voiteilla (myös pilvisellä säällä)
Käsienpesu – käsihygienia on tärkeää ja suojaa monilta taudeilta.
Liikunta – lomalla kuuluu lomailla, mutta uiminen ja kävely eivät ole pahitteeksi. Nauti jokaisesta hetkestä – loma on lepoa aikatauluista ja arjen hässäkästä. Lomalla ei myöskään tarvitse olla tavoitettavissa – kannattaa laittaa kännykät ja tabletit kiinni, ja mielikin lepää eri tavalla.

Probioottinen kookosjogurtti suoliston tueksi (resepti Minimalist Baker)
Probioottisen kookosjogurtin valmistukseen tarvitset vain kolme asiaa: Tölkin kookoskermaa (200ml)
Tiiviin lasipurkin (desinfioi kiehuvassa vedessä)
1-2 maitohappobakteerikapselia
Kaada kapselien sisältö kookoskermaan, ja sekoita hyvin. Laita pimeään, huoneenlämpöiseen paikkaan hapattumaan, 24–48 tunniksi. Mitä happamampaa haluat, sitä pidempään kannattaa odotella! Kun jogurttisi on tekeytynyt, laita se vielä jääkaappiin 3–5 tunnin ajaksi.
Jogurtin voi halutessa maustaa esim. vaniljajauheella ja tarjoilla vaikka marjasoseen kera.

Mennään terveinä kohti talvilomia, uusia kokemuksia ja elämyksiä!

Social Media Auto Publish Powered By : XYZScripts.com