Maaseudulla

Ihanaa, sain kutsun viettää juhannuksen Ranskan maaseudun idyllisessä rauhassa! Juuri tätä olin kaivannut. Vaihtelua. Enkä nähnyt mitään ongelmia matkustaa yksin kahden pienen lapsen kanssa, odottihan määrän päässä rauhoittuminen täydellisissä puitteissa.

Jo bussimatka lentokentälle kotimaassa piti sisällään selviytymismomentteja. Koneeseen päästiin kuitenkin kunnialla. Vaikka näin pienten lasten kanssa on ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että nukahdetaan rattaisiin aina ja juuri silloin, kun ei pitäisi.

Reilun kolmen tunnin lento meni penkkirivimme hulinassa, lapset tutustuivat kaikkiin mahdollisiin lähellä olevien penkkirivien matkustajiin. Kun yläpuolellamme syttyivät turvavyövalot koneen laskeutumista varten, olivat molemmat lapset juuri nukahtaneet sikeään uneen.

Matkan aikana tuttaviksemme tulleet takarivin amerikkalaisen perheen vanhemmat tarjoutuivat onneksi kantoavuksi. Molemmat heräilivät omia aikojaan laukkuhihnalle siirtyessämme ja ystäväni olikin Pariisin kentällä vastassa. Tiesin, etten lennon jälkeen selviytyisi vielä kahden tunnin junamatkasta Civreyn asemalle. Hyvin ennakoitu, sillä lapset olivat täynnä energiaa pienten päikkärien jälkeen. Tuttu aikuinen seura tähän väliin oli tarpeen!

Vihdoin kohteeseen, ihanaan ranskalaiseen maaseutuparatiisiin, 200 m2 vanhaan aittaan kunnostettuun, kauniisti sisustettuun kotiin päästyämme nautittiin. Ihanaa! Mutta kun lapset ovat juuri 4 täyttänyt tyttö ja vilkas 1,5 v poika, paikalla oloonkin mahtui monta vauhtirikasta tilannetta. Ja nyt ajateltuna, monta niin ihanaa muistoa.

Vietimme hyvin rauhallisen viikon, emmekä järjestettyä ohjelmaa, mikä olikin se paras vaihtoehto. Noin pienten lasten kanssa normisäätöä on sen verran, ettei mitään tauotonta lomaohjelmaa pystyisikään vetämään läpi. Viikon sisällä vierailu apinapuistossa, paikallisten ystävien lasten koulun kevätjuhla, lähikylän markkinat – se riitti. Uimareissut olivat aina ne loman kohokohdat. Muu ohjelma noin pienten kanssa reissatessa oli lähinnä virkistystä äidille.

Paluumatkan junamatkaa Pariisiin jännitin. Junassa oli vapaita paikkoja ja kun pikkupoikani avasi perunalastupussin, niin hyvin nopeasti vieruspaikkamme olivat vapaita. Lapset nukkuivat lähes koko matkan. Ihailin maisemia parin tunnin ajan. Charles De Gaullen kentällä Pariisissa, hyvissä ajoin kun oli tultava, ehdimme tehdä kunnon lenkin tuplamatkarattailla, ennen kuin lapset nukahtivat tai rauhoittuivat. Ennen lähtöportille saapumistamme, saldo oli yksi vessan oven alta karannut pikkupoika, yksi kaatunut postikorttiteline, yksi kadonnut kenkäpari ja yksi onnellinen lomaillut perhe.

Kuvat:  iStockphoto ja Matkan varrelta

Matkan varrelta -blogin kirjoittaja on reissannut maailmaa niin matkaoppaana kuin siviilielämässäkin, sekä asunut pitkään muun muassa Intiassa.

Save

Social Media Auto Publish Powered By : XYZScripts.com