Ranskalainen paradoksi

Olen pitkään miettinyt ranskalaisille tyypillistä ja minusta paradoksaalista käytöstä. En puhu nyt verisuonitautien tilastoista, enkä punaviinin hyvää tekevistä vaikutuksista, vaan ranskalaisille tyypillisestä itsetietoisesta, joskus itsekkäästäkin käytöksestä, josta olen puhunut jo aiemmin. Ranskalaisilta puuttuu nöyryys, niin hyvässä kuin pahassa. Paradoksin tästä mielestäni tekee se, että tyypillinen ranskalainen kasvatus – niin kotona kuin päiväkodeissa ja kouluissa – on autoritäärinen ja suomalaisen mittapuun mukaan ankara.
Olen miettinyt pääni puhki moneen kertaan tätä minusta outoa yhtälöä. Eikö ankaran kasvatuksen pitäisi tuottaa nöyriä, lakeja kunnioittavia ja varpaillaan sipsuttelevia kansalaisia? Ei, ainakaan Ranskassa. Jokainen, joka on viettänyt hieman pidempiä aikoja maassa, on varmaan kanssani samaa mieltä siitä, että Ranskassa säännöt on tehty rikottaviksi.
Avauduin tästä tovi sitten kampaajalleni, joka osaa olla kriittinen omalle maalleen. Häneltä tuli vastaus kuin apteekin hyllyltä. Ranskalainen ylimielisyys juontaa hänen mielestään juurensa aikaan, jolloin kuninkaat syöstiin valtaistuimiltaan. Muistat ehkä historiasta? Yhtäkkiä, kun kuninkaita ei ollut ja maa julistettiin maalliseksi, ei ihmisen yläpuolelle jäänyt enää yhtään suurempaa voimaa, ei kuningasta eikä jumalaa.
Tuolloin Ranskassa kunnioitettiin erityisen paljon filosofisesti virittäytynyttä ja sivistynyttä älymystöä ja yläluokkaa, joka vähitellen – kuin huomaamatta – nappasi jumalasta seuraavan, lähes jumalallisen roolin. Kampaajani mukaan tästä vammasta Ranska kärsii yhä. Nöyryys ei voi elää, kun ei ole ketään eikä mitään, kelle kumartaa.
Tätä taustaa vasten ranskalaisen asenteen voi ehkä ymmärtää aavistuksen helpommin. Vaikka kasvatus on autoritääristä ja maa vilisee lakeja ja sääntöjä enemmän kuin yksi ihmiselämä ehtii sisäistää, niitä ei tarvitse kunnioittaa. Ne ovat vain toisen ihmisen keksimiä, ei ylhäältä annettuja eikä kiveen hakattuja ohjeita. Tämä selittää ehkä myös poliittista elämää – toki yhdessä latinoluonteelle tunnusomaisen räiskyvyyden ja tunteiden palon ohella – jossa pienikin, ja sinänsä mitätön poliittinen asia kuohuttaa ja saa aikaan räiskyviä debatteja. Tämä selittää ehkä osittain myös viime aikaisen gilet jaune -ilmiön, joka ei olisi kuuna päivänä ollut mahdollinen Suomessa. Ennen kampaajani selvitystä ihmettelin kerta toisensa jälkeen, miten keltaliivit voivat uhota ja tuhota päivä, viikko ja kuukausi toisensa perään. Nyt ymmärrän paremmin. Ranskalaisille ei edes presidentti-instituutio ole pyhä, saati parlamentti tai oikeuslaitos.
Pyhää ei ole olemassa. On vain jokamiehenoikeus. Meille suomalaisille se merkitsee vapautta poimia metsän marjoja ja sieniä, jaloja ja hyviä asioita – ranskalaisen mielestä tylsiä ja naiiveja. Ranskalaiselle jokamiehenoikeus tarkoittaa oikeutta osoittaa mieltään ja nousta kapinaan silloin, kun todellisuus ei tarjoa sitä, mitä itse kokee oikeaksi ja tasa-arvoiseksi. Oikeus osoittaa mieltään niin pienesti kuin isostikin on Ranskassa yhtä tärkeä oikeus kuin äänestäminen. Entisaikaan järjestelmä on saattanut toimiakin. Mutta entä nyt, kun
pirstaloitunut ja globaali maailma tarjoilee monenlaisia totuuksia rinnakkaisesti? Mikä on oikein ja reilua yhdelle, ei välttämättä ole sitä toiselle.
”Tehkää niin kuin minä sanon, älkää niin kuin minä teen”
Ranskassa tästä ei kuitenkaan puhuta, vaan jokamiehenoikeus on pyhä, koskematon asia. Jopa presidentti on sitä mieltä, että tästä ei tule tinkiä. Jokamiehenoikeudesta puhutaan ja sitä painotetaan koulussa, jo hyvin varhaisessa iässä. Ranskalaisille on erittäin tärkeää osata pitää puoliaan, esittää näkemyksensä ja seistä niiden takana. Osittain tähän ajatukseen pohjautuu koulussa erittäin painavassa roolissa olevan runouden opetus. Luulin pitkään, että sivistysvaltio haluaa varmistaa, että jokainen sukupolvi tuntee klassikkonsa – ja toki näinkin – mutta pääasiassa runouden takana ovat esiintymistaidot. Runoudella ei mitata niinkään sitä, miten hyvin osaat ulkoa esim. La Fontainen kauniit ja metaforiset runot (joita alaluokkalaisten on minusta aivan mahdotonta oikeasti ymmärtää), vaan se, miten pontevasti ja suoraselkäisesti ne luokkatovereillesi lausut. Kuusivuotiaana.
Kuin sokerina pohjalla kampaajani kertoi keskustelumme kliimaksiksi tähänastisen Ranskassa oloni tärkeimmän asian. Ranskalaisen kasvatuksen – niin kotona kuin koulussa – kulmakivenä on lause: ”Tehkää niin kuin minä sanon, älkää niin kuin minä teen.” Todellisuus on juuri näin, ja tässä on koko paradoksin ydin – siinä määrin kuin minä sen koen. Olen nähnyt tätä hokemaa pistettävän käytäntöön päivittäin, en ole vain osannut pukea sitä näin yksinkertaiseen, tyylikkääseen asuun. Lait, säännöt, tavat ja tottumukset ovat mitä ovat, ja lapsia opetetaan kunnioittamaan niitä, vaikka vanhemmat, opettajat, viranomaiset ja muut esimerkkiä antavat aikuisemmat henkilöt, eivät näitä sääntöjä käytöksellään vahvistaisikaan. Millaista kieltä, ja millaisia oppeja tämä viestittää lapsille ja nuorille aikuisille, ihmettelen.
Ranskalaistoverini, tehdäänkö vaihtokaupat?
En toki halua väittää, että ranskalaiset olisivat täysin barbaareja, yhteiskunnallisia ja yleismaailmallisia sääntöjä ja velvoitteita kaihtavia pikkujumalia. Kolikolla on toinenkin puolensa. En lakkaa ihastelemasta ranskalaista itsetuntoa, itsekunnioitusta ja mahtipontisuutta, jolla ranskalainen seisoo asiansa – mitä se ikinä onkaan – takana. Olen nyt vakuuttunut, että tämä mielen lujuus ja terve itsekkyys ovat tämän samaisen paradoksin parempi puoli. Seuraan ihailevan kateellisena kerta toisensa jälkeen, kun varhaisteini tytärpuoleni puolustaa kantaansa, jolla ei välttämättä ole aikuistenoikeasti mitään totuuspohjaa. Vau, ajattelen, ja samalla purnaan siitä, miten tytöltä puuttuu nöyryyttä.
Kunnes nyt mietin, voisimmeko oppia tästä jotain? Ehkäpä. Meillä suomalaisilla piisaa nöyryyttä ihan jaettavaksi asti, ja toisaalta aimo annos ranskalaista itsekkyyttä ei tekisi meille laisinkaan pahaa. Voisimmekohan ehdottaa ranskalaisille vaihtokauppoja? Vaihdamme nöyryyttä ja rehtiä jumalanpelkoa ranskalaiseen ylimielisyyteen ja terveeseen itsekkyyteen. Jos ei tämä heti koko kansakunnan tasolla toimi, voisimme ehkä alkuun kokeilla vaihtokauppoja yksilötasolla. Mitä mieltä olet?

Tarinoita Rivieran vauvaelämästä ja kahden kulttuurin törmäyskurssista.

Social Media Auto Publish Powered By : XYZScripts.com