Vauvaelämää Rivieralla

Kun raskaustesti näytti plussaa, olin onneni kukkuloilla. Sitten havahduin. Vauva. Ranskassa. Apua. Vaikka Ranska sekä maana, kielenä että kulttuurina oli minulle jo vuosien varrelta tuttu, olin silti kauhuissani.

Tunsin ytimissäni paikallisen byrokratian ja maan joskus vähintäänkin oudot tavat. Nyt olin tuomassa vauvaa kaiken tämän keskelle. Nieleskelin hiljaa, enkä sanonut ranskalaiselle miehelleni mitään.

Pian kuitenkin sain huomata, että odotusaika Ranskassa on auvoisaa.

Raskaana oleva nainen on kuningatar. Kaikkialla.

Istuinpaikka raitionvaunuissa on taattu, kassajonot ohitetaan hupsis vain, ja aina joku ohikulkija muistuttaa, kuinka kaunis vatsasi on. Suorat kysymykset sukupuolesta, lasketusta ajasta, odotusajan sujumisesta ja vauvan nimestä ovat arkipäivää. Ranskassa nimi on oltava jo ennen syntymää. Arkipäivää ovat myös verikokeet, lääkärikäynnit ja ultraäänet. Vähintään kerran kuussa vertani imettiin (Ranskassa pelätään toksoplasmaa kuin ruttoa), ja lääkäri tarkisti vauvan voinnin ultraäänellä. Tämän lisäksi pakettiin kuuluu kolme 4D-ultraa, diabetes-testit ja kromosomimittaukset sekä yksityinen synnytysvalmennus. Minun ei siis tarvinnut huolehtia masuasukkini hyvinvoinnista, yhteiskunta teki sen puolestani.

Kun laskettu aika koitti, eikä pienokaisella ollut kiirettä päivänvaloon, synnytyslääkärini määräsi minut klinikalle. Synnytys käynnistettäisiin. Ranskassa lasketun ajan (41 vkoa) mentyä, ei enää riskien pelossa odotella. Jäin siis tuolta istumalta klinikalle, ja tein sen mielelläni. Mieheni työn ansiosta meillä, kuten usealla ranskalaisperheellä, on yksityinen sairasvakuutus, joka täydentää sosiaaliturvaa. Tämä mahdollistaa oman synnytyslääkärin, jonka vastuulla on synnytys, sekä synnytyksen yksityisellä klinikalla sairaalan sijaan. Minun valintani, synnytyslääkäriä seuraten, oli Nizzan rantakadulla sijaitseva pieni klinikka. Jäin siis odottamaan vauvani syntymää merinäköalahuoneeseen, huolehtivien kätilöiden huomaan. Kun vauva sitten yön tunteina oli valmis maailmaan, kaikki tapahtui nopeasti. Synnytyssalissa vietimme vain kolmisen tuntia, ja siitä kaksi viimeistä uunituore vauva nukkui raukeasti rinnallani. Hurraa käynnistys, vaikka tavallisesti liputankin luonnollisuuden puolesta.

Tekeekö vauva yönsä?

Viisi päivää klinikalla vierähti kuin siivillä ja oli kotiinlähdön aika. Jännitti ja olin innoissani. Tarmokas pikkuneitimme, Pauline, oli osoittanut luonteensa lujuuden jo klinikalla, joten uumoilin, ettei aikani kotona kävisi pitkäksi.

Olin oikeassa, mutten syistä, joista kuvittelin. Vauva oli kuin enkeli, söi ja nukkui. Kiirettä pitivät vauvan lääkärikäynnit ja äidin jumpat. Ranskassa ei ole neuvolajärjestelmää, vaan vauvalla on oma lastenlääkäri, jolla käydään alkuun kerran viikossa, sitten kaksi kuukaudessa ja lopulta kerran kuukaudessa muutaman ensimmäisen vuoden ajan. Tuoreet äidit puolestaan patistetaan kolmesti viikossa jumppaan, jossa treenataan alapäänlihakset tiptop-kuntoon. Erikoisinta oli, että kummassakin osoitteessa ensimmäinen, ja ilmeisen tärkeä kysymys kuului: ”Tekeekö vauvasi yönsä?” (votre bébé, il fait ses nuits?). Anteeksi kuinka, ajattelin.

Tarinoita Rivieran vauvaelämästä ja kahden kulttuurin törmäyskurssista.

Save

Save

Social Media Auto Publish Powered By : XYZScripts.com