Ideoita ja inspiraatiota joulukodin sisustamiseen

Joskus vain on oma pää täysin tyhjä ideoista ja vauhtiin päästäkseen tarvitsee ideoita ja inspiraatiota, niin niitäpä sitten onneksi löytyy roppakaupalla ja varmasti suoranaiseen ähkyynkin asti. Kauppojen joulusesonki alkaa jo syksyllä ja lehdistäkin alkaa löytyä jouluisia
ideoita samoihin aikoihin varhain joulupuuhansa aloittaville.

Aikakausilehdistä ja harrastekirjoista löytyy runsain mitoin jouluiseen tunnelmaan sisustettuja joulukoteja ja hauskoja askarteluideoita. Internet on taas varsinainen runsaudensarvi blogeineen ja erilaisine sivustoineen. Sivustoista esimerkiksi Pinterest ja Instagram tarjoavat valtaisan kuvakavalkadin jouluinspiraatiota, joista löytyy varmasti jokaiselle enemmän tai vähemmän osaavalle omat ja mieluisat ideat kotinsa somistamiseen. Omaan Pinterestin joulukansiooni olen kerännyt jo yli 2000 kuvan verran jouluisia ideoita – saa vain nähdä koska niitä alkaa sitten toteuttamaan…

Sisustusalan yritysten nettisivut ovat myös mainio idealähde, sillä ne ovat tähän aikaan vuodesta tulvillaan kauniita jouluisia tuotteita ja inspiraatiokuvia. Poimin tähän muutaman hyvän jouluisen idean esimerkiksi.

Mukavaa joulunodotusta!


Tee muutamasta kauniista esineestä ja jouluisista koristeista/kasveista tunnelmallinen asetelma.
Kuva: affari.nu


Asettele kauneimmat kuusenpallot tarjottimelle tai vatiin ja lisää asetelmaan muutama
havunoksa tuomaan tuoksua.
Kuva: affari.nu


Kynttelikköön ripustetut havunoksat ja koristepallot tuovat jouluiseen pöytäkattaukseen
kiinnostavan ja näyttävän lisänsä. Pienessä tilassa kynttelikkö toimittaa vaikkapa joulukuusen
virkaa.
Kuva: societyoflifestyle.com


Säilytyskoreissa olevat kuusenkoristeet toimivat jo sellaisenaan koristeina.
Kuva: societyoflifestyle.com


Ompele tai askartele hauskat pussukat ja ripusta ne vaikkapa seinälle näyttäväksi
kokonaisuudeksi yhdessä valoköynnöksen ja havuoksien kanssa.
Kuvat: societyoflifestyle.com, fermliving.dk


Tuunaa kyntteliköt joulutunnelmaan havuköynnöksillä tai eukalyptyksen oksilla.
Kuva: hemtex.fi


Näyttävän ja persoonallisen kokonaisuuden saa kiinnittämällä pöytään teline, jonka sitten
koristelee mielensä mukaan.
Kuvat: leenbakker.nl, livinghip.nl

Vinkkejä lapsiperheen kodin sisustusratkaisuista. Tarja Kankaanpää-Salonen pitää myös suosittua Keltainen talo rannalla -blogia.

Social Media Auto Publish Powered By : XYZScripts.com