fbpx

Enemmän kuin äitiysvaate

Moni odottaja yllättyy, miten pitkäikäinen  hankinta äitiysvaate parhaimmillaan on.  Nappaa ammattilaisen vinkit vaateostoksille.

Sitteri, pinnasänky, vaunut, rintapumppu… Vauvan syntymään liittyy melkoinen määrä hankintoja, joita metsästäessä oma vaatetus voi tuntua toisarvoiselta seikalta. Näin kävi myös Noora Hiltuselle, joka kulki raskausaikanaan miehensä vaatteissa. Jälkeenpäin hän tajusi, että äitiysvaatteista olisi ollut paljon iloa.

”Niiden käyttöikä ei suinkaan lopu synnytykseen. Harva on entisissä mitoissaan heti, vaan palautumiseen menee viikkoja tai kuukusia. Jos vaate on todella monikäyttöinen, sitä voi käyttää raskausaikana, vauvaa imettäessä ja vielä sen jälkeenkin”, Noora kertoo.

Sellaisia vaatteita löytyy Mammas.fi-verkkokaupasta, jonka Noora osti ”vauva- ja imetyshöyryissä” neljä vuotta sitten. Sittemmin hänestä on tullut sekä äitiysvaatteiden että täkäläisen vaatemaun asiantuntija.

”Suomalaiset ovat käytännöllisiä ja mukavuudenhaluisia, ja olen sellainen itsekin. Mamaliciousin legginssit ovat kestohitti, ja niitä menee hirveitä määriä koko ajan. Myös urheiluvaatteet ovat suosittuja. Ne ovat mukavia päällä, ja muotikin suosii sporttista tyyliä. ”

Pinnalla juuri nyt: Ekologiset materiaalit kuten  luomupuuvilla. Oversize-kokoiset hupparit. Oliivinvihreä ja harmaaseen taittava sininen.

Viimeisin villitys ovat ylisuuret hupparit, joita Noora tilasi verkkokauppaansa Boob-merkiltä. Se on erikoistunut laadukkaisiin, luomupuuvillasta valmistettuihin vaatteisiin. Huppareissa on aivan uudenlainen, sivusta avautuva imetysfunktio.

Hanki ainakin nämä

Mammas on tunnettu myös muhkeista mekkovalikoimistaan. Nooran mukaan etenkin rento neulemekko-leggins-yhdistelmä on odottavien ja imettävien äitien mieleen. Valikoimassa on myös juhlamekkoja, ja yksi myydyimmistä on pehmeästi laskeutuva Yolanda-malli, jota on helppo muokata asusteilla erilaisiin tilanteisiin sopivaksi. Mekko toimii aina raskausajasta ristiäisiin ja sen jälkeenkin imettäessä.

Osa Mammas.fi:ssä myytävistä vaatteista on suunniteltu nimenomaan raskausaikaa silmällä pitäen, mutta yhä useampaa vaatetta voi käyttää paljon pidempään.

”Tämä on ihan selvä trendi, ja monikäyttöisten vaatteiden valikoima kasvaa vuosi vuodelta. Monet imettävät pitkään, jolloin vaatteesta voi olla iloa vuosien ajan ja jopa sen jälkeen, kun on lopettanut imettämisen”, Noora sanoo.

Yksi tärkeimmistä ostoksista ovat housut, sillä ne ovat usein ensimmäinen vaatekappale, joka alkaa ahdistaa mahan kasvaessa. Äitiysfarkuista löytyy sekä perinteisiä, mahan päälle vedettäviä että sen alle jääviä malleja. Jälkimmäisten suosio on kasvanut viime vuosina, ja niiden kaveriksi voi halutessaan pukea niin sanotun masutuubin.

Kuinka monta äitiysvaatetta sitten kannattaisi hankkia? Nooran mukaan muutamallakin pärjää, jos miettii ennalta, miten niitä yhdistelee. Takuuvarma perussetti on legginsit, farkut ja äitiys/imetystoppi, joita myydään kätevissä tuplapakkauksissa. Toppia voi käyttää sellaisenaan tai villatakin kera. Jos settiä täydentää vielä tunikalla tai lyhythelmaisella mekolla, erilaisia vaateyhdistelmiä on jo mukavasti.

Valttina nopeus

Nooran mukaan moni odottaja haluaa satsata myös äitiystakkiin. Viime vuosina ovat yleistyneet niin sanotut 3-in-1-takit, jotka sopivat myös kantorepun kanssa ulkoiluun.

”Nykyäidit ulkoilevat paljon ja ovat aktiivisia. Ulkoilua harrastetaan niin odotusaikana kuin vauvankin kanssa. Myymme softshell-takit ja kevyttoppahousut aina loppuun, vaikka tilaan niitä isoja määriä. ”

Vauvauintibuumin myötä myös uimapukujen menekki on kasvanut. Jos uikkari on fiksusti suunniteltu, sitä voi käyttää raskausajan ja imetyksen jälkeenkin.

”Boobin uikkarissa on todella älykäs imetysfunktio, joka ei näy päällepäin. Malli on niin klassinen, että voisin hyvin lähteä se päällä itsekin etelänlomalle, vaikken ole edes raskaana”, Noora naurahtaa.

Mammas-verkkokaupasta tehdyt ti­laukset käsitellään ja lähetetään aina samana tai viimeistään seuraavana päivänä.

”Olen henkeen ja vereen asiakaspalvelija, ja haluan pitää kiinni ykkösluokkaisesta palvelusta. Jos joku toivoo mekon saapuvan perjantaiksi juhlia varten, niin laitamme sen onnistumaan. Saan kicksit siitä, että tilauksessa on varmasti oikeat tuotteet, se on nopeasti perillä ja asiakas tyytyväinen”, Noora tuumaa.

Nooran vinkit äitiysvaatteen valintaan

  • Älä yliarvioi kokoasi, vaikka  olo tuntuisikin valtavalta. Usein äitiysvaate palautetaan liian suuren, ei liian pienen koon takia.
  • Jos vaate on vartaloa muokkaava, valitse koon tai kaksi pienempi koko kuin tavallisesti. Esimerkiksi suosittujen, keskivartaloa tukevien imetysfarkkujen pitää olla riittävän napakat. Kokotaulukosta saa apua valintaan.
  • Kysy neuvoa, jos jokin asia askarruttaa. Kysymyksiä voi lähettää joko Facebookin kautta tai sähköpostilla. Palaamme asiaan nopeasti ja useimmiten vielä saman päivän aikana.

Mammas.fi

on suomalainen äitiys- ja imetysvaatteisiin sekä vauvatarvikkeisiin erikoistunut verkkokauppa. Valikoimassa on Boobin ja  Mamaliciouksen vaatteita arkeen, juhlaan ja urheiluun. Yli 100 euron tilauksiin ilmainen toimitus, 14 päivän palautusoikeus.