Kuinka toimia, kun lapsella on herne nenässä ja nappi masussa?

Pienet lapset tutustuvat maailmaan monin eri tavoin, myös maistellen ja suussaan asioita tunnustellen. Touhutessa, leikkiessä ja maailmaan tutustuessa tapahtuukin usein kaikenlaisia vahinkoja.
Maistellessa esine voidaan vahingossa nielaista ja päätyä sitä kautta päätyä suolistoon. Todella vakavan vaaratilanteen aiheuttaa kurkkuun juuttuvat esineet. Vierasesineet voivat vaurioittaa ihoa tai limakalvoa ja ilman vaurioitakin voi pitkään paikallaan ollessaan aiheuttaa tulehdusoireita.

Maistelun lisäksi taaperoita tuntuu kiehtovan esineiden tunkeminen, ja ilmeisesti ihan vain uteliaisuudesta, pieniin reikiin ja niin syvälle, että niitä ei sieltä enää saada itse ulos. Osa esineistä saadaan poistettua onneksi aikuisen avuin, mutta asiassa joudutaan myös turvautumaan usein lääkärin apuun.

Vierasesineillä tarkoitetaan tikkuja, roskaa, pieniä leluja, kolikoita, kaikkea mahdollista pientä asiaa, joka joutuu ihon alle tai kehon aukkoihin (nenä, hengitystiet, ruokatorvi ja ruoansulatuskanava, peräsuoli, emätin, silmä).

Lue lisää lelujen turvallisuudesta uusimmasta lehdestämme!

Suurin osa vierasvahinkotapaturmista sattuu alle 3-vuotiaille lapsille, sillä mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä todennäköisemmin kaikki tutkittavat asiat laitetaan suuhun. Vanhempien onkin syytä olla tarkkana minkälaisia esineitä pienen käden ulottuville pääsee.

Nappi masussa

Lapset voivat niellä nappeja, kolikoita, leluja tai metallikuulia. Yleensä ne kulkeutuvat vatsalaukun kautta suolistoon ja 2-3 päivän sisällä ulosteeseen. Ulostetta kannattaa seurata, mikäli epäilee lapsen nielleen jotain. Valtaosa lasten nielemistä esineistä on vaarattomia, eivätkä aiheuta toimenpiteitä.

Mikäli tietää tai epäilee, että lapsen nielemä tai johonkin kehon aukkoon tunkema nappiparisto sisältää elohopeaa, on hoitoon hakeuduttava välittömästi, sillä ne aiheuttavat vakavia syöpymisiä jo muutamassa tunnissa.

Muunlaisen pariston nielleen vointia voidaan seurata kotona muutama päivä ja nopeuttaa sen ulostuloa antamalla lapselle ulostuslääkettä. Mikäli paristo ei ole muutaman päivän kuluessa tullut ulos, on pariston niellyt toimitettava lääkärin tutkittavaksi.

Ruokatorveen juuttunut esine aiheuttaa poltetta, kakomista, oksentelua, tunnetta vierasesineestä, nielemisvaikeuksia, kipua ja yskää. Oireet voi puuttua myös kokonaan. Pienillä lapsilla voi epäillä ruokatorveen juuttunutta esinettä, kun lapsen sylki alkaa valua äkillisesti.

Hoitoon on kuitenkin hakeuduttava mikäli esine on terävä tai kooltaan suuri, sisältää syövyttäviä tai myrkyllisiä aineita (nappiparistot!) ja nieleminen aiheuttaa kipua, kakomista ja esineen tuntua.

Kurkun tukkeena

Mikäli lapsi nielee jonkin vierasesineen, jonka epäillään joutuneen hengitysteihin, tulee aina hakeutua hoitoon. Lapsen oireita ovat yleensä voimakkaat yskänpuuskat ja hengitysvaikeudet. Pahimman ensiärsytyksen jälkeen oireet voivat rauhoittua.

Vinkunan, yskän ja heikentyneiden hengitysäänten oireyhdistelmä todetaan joka kolmannella lapsella. Hengitysteihin jäänyt vierasesine voi aiheuttaa keuhkokuumeen. Vierasesinettä epäiltäessä lapsi on syytä kuljettaa pystyasennossa ja rauhallisesti sairaalaan, jossa esine poistetaan tähystimen avulla.

Mikäli lapsi ei pysty puhumaan ja hän on tukehtumassa, vierasesine sijaitsee ylhäällä ja tukkii hengitystiet kokonaan. Ensiapuna selkään lyöminen tai Heimlichin ote voivat siirtää esinettä ja pelastaa lapsen hengen. Vierasesineen tukkiessa vain osittain hengitystiet, lapsi pystyy
puhumaan.

Tutustu ensiaputaitoihin Punaisen ristin sivuilla!

Selkään lyöminen soveltuu hätäensiavuksi imeväisille ja aivan pikkulapsille. Vauvat asetetaan vatsalleen kämmenen, pikkulapset polvien päälle, ja lapojen väliin lyödään reippaasti avokämmenellä. Heimlichin ote eli käsien laittaminen takakautta rinnan ympärille ja äkillinen puristaminen rintalastan alueella sopii leikki- ja kouluikäisille. Ylävatsaan kohdistuvaa Heimlichin otetta suositellaan vasta aikuisen kokoisille murrosikäisille.

Herne nenässä

Vierasesine nenässä on varsin tavallinen ongelma. Esine voi aiheuttaa oireita heti, jolloin lapsi saattaa valittaa kipua tai nenästä vuotaa limaa. Oireet voivat ilmestyä vasta päivienkin kuluttua ja se ilmenee nenästä tulevasta vihreästä eritteestä.

Nenään juuttunut vierasesine on syytä poistaa. Kotona voi poistoa kokeilla ”suukotuksella” seuraavasti: äiti, isä tai muu läheinen aikuinen peittää lapsen suun tiiviisti omilla huulillaan, avoin nenäkäytävä suljetaan ja lapsen suuhun puhalletaan terävästi ja nopeasti, jolloin
vierasesine poistuu ilmavirrassa. Mikäli ”suukotus” ei onnistu, on tarpeen hakeutua lääkäriin.

Kaikenlaista korvissa

Suomalaislapsilla hieman alle 30 % vierasesineistä löytyy korvasta. Sinne tungetaan – omiin tai sisarusten – palloja, kuulia, helmiä, lelunkappaleita, kiviä, pähkinöitä ja jyviä. Noin puolet lapsista kertoo laittaneensa itse vierasesineen korvaansa.

Erityisen ongelmallinen on korvaan joutunut hyönteinen, joka voi aiheuttaa jatkuvaa pörinää ja kipua. Hyönteisen voi yrittää saada hengiltä tiputtamalla korvaan vettä tai ruokaöljyä. Korva on silti syytä käydä puhdistuttamassa.

Oireena vierasesineestä korvassa ovat mm. kuulon heikkeneminen, korvakipu, tukkoisuus ja korvavuoto. Pitkään korvassa ollut vierasesine voi turvota ja tukkia korvakäytävän.

Korvaan juuttunut vierasesine joudutaan yleensä poistamaan lääkärissä. Mikäli esine on ollut kauan korvassa, se on voinut aiheuttaa tulehduksen. Tulehdusta hoidetaan antibioottitipoin.

Tikku sormenpäässä

Tikut ja metallinpalat käsissä tai paljaalla jalalla astuessa jalkapohjaan sattuneet terävät esineet ovat tavallisimpia ihoon joutuvia vierasesineitä. Ihon alle jäädessään pienikin tikku tai sirunen aiheuttaa pistävää kipua. Pitkään ihon alla ollut esine aiheuttaa yleensä
tulehdusreaktion.

Pieni puutikku voi tulla märkäeritteen mukana itse ulos, mutta isompi kappale aiheuttaa hoitotoimia. Vierasesine pitää pyrkiä poistamaan ihosta mahdollisimman pian vetämällä, mikäli osa siitä on ihon ulkopuolella. Vammakohdat on hyvä puhdistaa antiseptisellä liuoksella.

Ongenkoukut tai muut hankalasti poistettavat esineet tarvitsevat usein lääkärin apua. Hoitoon on syytä hakeutua muutaman tunnin sisällä, mikäli vierasesinettä ei saada helposti pois tai jää epäily, että siitä on jäänyt palasia haavaan.

Mikäli likainen esine on tunkeutunut ihonalaisiin kerroksiin, arvioidaan myös mahdollisen antibioottihoidon tarve.

Vierasesineen aiheuttama ihovaurio edellyttää samanlaista jäykkäkouristukselta suojautumista kuin muutkin haavat, varsinkin jos esine on peräisin maasta, esimerkiksi kukkapenkistä.

Lähde: terveyskirjasto.fi

Kuva: BigStockphoto