fbpx

Muurahaisia pöksyissä – onko lapsella ADHD?

ADHD eli tarkkaavaisuus- ja yliaktiivisuushäiriö on erittäin yleinen häiriö. Varhainen diagnoosi, perheen ja ympäristön tuki sekä tarvittaessa lääkehoito ovat avainasemassa hyvän hoitotasapainon – ja tulevaisuuden – saavuttamisessa.

ADHD-lyhenne tulee englanninkielisistä sanoista Attention Deficit Hyperactivity Disorder. Se on laaja-alainen neuropsykiatrinen oireyhtymä, jonka ydinoireina pidetään toisaalta tarkkaavaisuuden ja keskittymiskyvyn häiriötä, toisaalta ylivilkkautta ja impulsiivisuutta. Yksilötasolla oireet voivat painottua ja esiintyä eri tavoin. Myös tunteiden säätely on monella häiriintynyt. Yhdistävänä piirteenä on se, että oireet haittaavat useaa elämän osa-aluetta.

Ymmärrys oireyhtymästä on laajentunut vuosikymmenten saatossa. Lukuisat tutkimukset ovat tuoneet runsaasti tietoa niin sairauden syistä kuin tehokkaista hoitomenetelmistä. ADHD-lääkehoidon pioneeri, lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, Pekka Räisänen, valottaa, mistä ADHD:ssä on kysymys, ja miten sitä voidaan tehokkaasti hoitaa.

Mikä ADHD?

”Tärkeintä on tiedostaa, että kyseessä on diabetekseen rinnastettavissa oleva kansanterveydellinen sairaus, jota tulisi seuloa ja hoitaa järjestelmällisesti”, korostaa Räisänen.

Lääketieteellisesti ADHD nähdään oireyhtymänä, jossa on kyse aivojen oman toiminnan säätelykyvyn häiriintymisestä. Räisänen kuvaa ilmiötä kaasu-jarru-vertauksen kautta.

”Aivoissa voidaan ajatella olevan käyttäytymistä säätelevä, kaasun ja jarrun kaltainen toimintamekanismi. Normaalisti se ohjaa käytöstä niin, että osaamme hidastaa ja kiihdyttää toimintaamme sekä tunteiden säätelyä optimaalisella tavalla. ADHD:ssa tämä mekanismi on häiriintynyt.”

Tämän säätelymekanismin toimintaan vaikuttaa vahvasti dopamiini, yksi aivojen toimintaa säätelevistä välittäjäaineista. ADHD:ssä sen aineenvaihdunta on häiriintynyt. Myös noradrenaliinilla on merkitystä.

Oireet alkavat useimmiten ilmetä 3-4–vuotiaana, viimeistään alakouluiässä. ADHD todetaan kuitenkin joskus vasta aikuisiällä.

Koska kyseessä on aivojen säätelymekanismiin ja kypsymiseen liittyvä häiriö, on raskausajan olosuhteilla merkitystä. Tiedetään, että äidin raskausaikana käyttämät haitalliset aineet, kuten päihteet ja tupakka, ja toisaalta keskosena syntyminen sekä pienikokoisuus lisäävät oppimishäiriöiden ja ADHD-tyyppisen käyttäytymisen riskiä.

”On olemassa myös ADHD:lle altistavia geenejä, mutta ne eivät yksin selitä sairauden puhkeamista. Ympäristöllä on myös merkitystä.”

Varhainen diagnoosi

Ympäristön rooli on merkittävä myös taudin diagnosoinnissa. Mitä aikaisemmin ADHD havaitaan, sitä nopeammin oireisiin pystytään reagoimaan.

”Mitä kauemmin ADHD on diagnosoimatta, sitä enemmän potilaan reppuun kertyy negatiivista painolastia.”

Hoitamaton ADHD altistaa nuoruus- ja aikuisiällä päihderiippuvuudelle, väkivaltaiselle käyttäytymiselle sekä mielenterveyden häiriöille kuten ahdistushäiriöille, kaksisuuntaiselle mielialahäiriölle ja masennukselle.

Lääkärin tekemä diagnoosi on yhteenveto lapsen voinnista, kun muut mahdollisesti taustalla vaikuttavat sairaudet on poissuljettu. Diagnoosi nojaa lähipiiriltä saatuun tietoon, ja se edellyttää, että ADHD:lle tyypilliset oireet esiintyvät ainakin kahdessa erilaisessa tilanteessa. Lisäksi käytössä on 18 tyypillistä ADHD-oiretta kuvaava patteristo, josta tietty määrä tulee ilmetä, jotta häiriö voidaan diagnosoida.

Haastavan diagnosoinnista tekevät moninaiset ilmenemismuodot. Joillakin häiriö näkyy selkeinä keskittymishäiriöinä ja hyperaktiivisuutena, toiset ovat ainoastaan haitallisen ylivilkkaita, ja tietyillä kyse on vain tarkkaavaisuuden häiriöstä. He saattavat olla käytökseltään jopa alivilkkaita haaveilijoita. Tällöin puhutaan ADD:sta.

”Oleellista on, että käytöksestä on haittaa. Pelkkä vilkkaus sinänsä ei ole pahasta, päinvastoin, jos koulussa ja harrastuksissa sujuu hyvin.”

Kannustusta, tukea ja lääkkeitä

Tärkein ja ensisijainen hoito on informaation jakaminen potilaalle ja vanhemmille sekä muulle lähipiirille. Lähipiirin ohjaaminen, neuvonta ja tuki ovat avainasemassa, jotta diagnoosin saanutta lasta osataan ohjata ja kasvattaa ADHD-oireilua rauhoittavalla tavalla.

”Oppituntien tauottaminen, palkkioiden käyttäminen, lasten vahvuuksien löytäminen, ja mahdollisiin käytöshäiriöihin reagointi auttavat lasta integroitumaan luokkaan.”

Pienluokka ja inkluusioluokka (tavanomaisen ja pienluokan yhdistelmä) voivat erityisesti sairauden alkuvaiheessa olla hyviä vaihtoehtoja. Vähitellen, hoitotasapainon löytyessä tavallisessakin luokassa, tarvittaessa laaja-alaisen erityisopettajan tuella, ADHD-lapsi pärjää yleensä hyvin.

”Lyhyet ja selkeät ohjeet lapselle ovat tärkeitä. Myös kannustava, huumorintajuinen ja kepeä ilmapiiri auttaa sekä lasta että lapsen lähipiiriä sopeutumaan uuteen tilanteeseen.”

ADHD:n hoito aloitetaan aina lääkkeettömästi, ellei kyseessä ole vaikea alatyyppi, jossa on mahdollisesti mukana uhmakkuus- ja/tai käytöshäiriö. Stressipallon kaltaisista apuvälineistä ja rauhoittavien käytösmallien opettelusta on usein iso apu. Myös ruokavaliosta ja erityisesti omega-3-rasvahapoista voi yksilötasolla olla hyötyä. Ne saattavat tasapainottaa ylivilkasta käytöstä ja lisätä keskittymiskykyä. Vaikutus on tosin keskimäärin melko vaatimaton lääkkeisiin verrattuna.

Käytetyimpiä lääkkeitä ovat tehokkaat ja turvalliset, metyylifenidaatti sekä amfetamiinijohdannaiset. Nämä psykostimulantit tehostavat aivojen toimintaa ja parantavat kaasu-jarru-mekanismin toimintakykyä. Vaikka ne stimuloivat aivojen toimintaa, niiden lopputulos on käytöstä rauhoittava.
Lääkkeiden aloitusannos riippuu painosta ja iästä, ja sitä nostetaan vähitellen oireiden voimakkuuden mukaan. Joskus ensimmäinen annos voi olla riittävä, ja silloin tulokset näkyvät jopa parissa päivässä. Lääkkeitä käytetään usein pitkiä aikoja, joskin käyttöaika on hyvin yksilöllinen. Siihen vaikuttavat hoidon aikana opitut, uudet käyttäytymismallit ja rutiinit. Tiedetään myös, että aivojen kypsymisen myötä oireilu voi merkittävästi lievittyä.
Lääkkeiden yleisinä sivuvaikutuksina tunnetaan nukahtamisvaikeudet ja huonontunut ruokahalu, joskin ne useimmiten tasoittuvat pian, eivätkä yleensä vaadi lääkkeen lopettamista. Positiiviseksi sivuvaikutukseksi voidaan katsoa vuorokausirytmin parantuminen, sillä lääkkeet tahdistavat aivojen kellosoluja.

Hyvä tulevaisuus

Keskeistä vaikeiden tapausten hoidossa on käyttäytymisestä aiheutuvien haittojen minimoiminen. Kun ne saadaan karsittua pois, ja jos vielä keskittymiskyky, pitkäjänteisyys ja tunteiden säätely kohenevat, lapsi voi pärjätä elämässä aivan yhtä hyvin kuin kaikki muutkin. Lapsesta voi myös kuoriutua lähipiirille aivan uusia, erittäin positiivisia piirteitä, kun käytöksen ”rönsyily” on karsiutunut pois.

”Monella ADHD-lapsella on innovatiivinen, kokeilunhaluinen ja kekseliäs luonne.”

Asiantuntijana toimi lasten- ja nuoriso­psykiatrian ­erikoislääkäri, Pekka Räisänen
Marimiina Pykälistö Kuvat BigStockphoto