Lievitä lapsen stressiä

Syy lapsen itkupotkuraivariin voi olla stressissä. Arjen rauhoittaminen pienentää pienen paineita.

Lapsi ei käy töissä, eikä hänen tarvitse pyörittää perheen arkirumbaa. Saatamme kuvitella, että lapsuus on huoletonta aikaa, johon stressi ei kuulu. Oikeasti alle kouluikäinenkin lapsi voi kokea stressiä.

”Stressillä tarkoitetaan ihmisen tapaa reagoida tilanteessa, jota sen hetkiset taidot tai voimavarat eivät ratkaise”, kasvatustieteen tohtori, Liisa Ahonen määrittelee.

Jokainen reagoi stressiin yksilöllisesti, mutta kenestäkään se ei tunnu mukavalta. Olo on jännittynyt, kireä ja hermostunut. Lasta voi pelottaa ja ahdistaa. Hänestä voi tulla levoton. Nukkuminen ja syöminen saattavat häiriintyä: kuivaksi oppinut lapsi voi alkaa kastella vuoteensa ja ruoka lakata maistumasta. Päätä voi särkeä ja vatsa kipuilla. Lapsi voi myös ilmaista ikävän olonsa tavalla, joka aikuisen silmissä näyttää huonolta käytökseltä.

”Itkukohtaus ja kiukuttelu kimpoavat hyvin usein stressistä”, vanhempia ja kasvatusalan ammattilaisia Kasvusto-yrityksessään kouluttava Liisa Ahonen toteaa.

Hyvinvointi vaarassa

Vaikka stressi yhdistetään ikäviin tuntemuksiin, siitä voi olla myös hyötyä. Se tekee meistä valppaita ja saa meidät yrittämään parhaamme, sillä sen tarkoituksena on auttaa ihmistä selviämään haasteista. Mutta jos stressi ei laukea, tai se toistuu kovin usein, siitä tulee haitallista.

”Pitkäkestoinen stressi voi vaikuttaa aivojen kehitykseen. Se saattaa vaikuttaa kielteisesti esimerkiksi oppimiseen ja tunteiden säätelyyn.”

Kun stressi jää päälle, lapsi voi kokea uhkaaviksi tilanteet, joista hän aiemmin selvisi vaivatta. Stressistä lapselle tulee neuvoton ja turvaton olo. Kun stressi jää päälle, se haittaa myös fyysistä terveyttä, sillä stressi nostaa kortisolihormonitasoa. Hormonitoiminnassa tapahtunut muutos näkyy ikävästi verensokerissa ja verenpaineessa, mikä altistaa diabetekselle ja sydän- ja verisuonisairauksille.

Tarttuva tauti

Lapsen arjessa voi olla useita stressaavia tilanteita. Tutussa kotiympäristössä omalla painollaan sujuva asia saattaa päivähoitoryhmässä muuntua lapselle hankalaksi. Ryhmässä lapsi joutuu monesti luopumaan omasta luonnollisesta rytmistään ja sopeutumaan ryhmän aikatauluihin ja sääntöihin. Kotona hän voi esimerkiksi käydä pissalla, kun hänellä on hätä. Päivähoidossa pissalle mennään monesti ennen ulkoilua tai päivälepoa, vaikkei tarvetta siihen olisikaan. Kotona lapsi saa valita leikkiin ne lelut, jotka hän haluaa. Ryhmässä joku toinen voi omia ne itselleen.

”Kun lapsi joutuu pinnistelemään ison osan päivästään eikä saa näissä tilanteissa riittävästi aikuisen tukea, hän kuormittuu.”

Lapsi reagoi myös yleiseen kiireen tuntuun ja täpötäyteen ahdettuun arkeen. Yleensä hyvää tekevät rutiinit voivat tehdä pienen päivistä turhan täysiä.

”Varsinkin päiväkodissa on usein kiire toiminnosta toiseen. Meno on kuin ruuhka-aikana rautatieasemalla, jossa hoputetaan matkustajia lähteviin juniin”, Liisa Ahonen vertaa.

Päiväkodin viriketulva väsyttää lasta samalla tapaa kuin aikuista työnteko avokonttorissa – tosin lapsen työpaikalla on enemmän melua.

”Aikuisen oma kuormittuminen ja kireys heijastuvat lapseen, eli stressi tarttuu. Mitä pienempi lapsi, sitä herkemmin hän imee aikuisen kielteisen energian itseensä.”

Tilaa iltaan, ennakointia aamuun

Alle kouluikäinen lapsi osaa harvoin itse kertoa syytä pahaan oloonsa. Mutta jos lapsi saa toistuvasti itkupotkuraivarin tai käyttäytyy uhmakkaasti hoitopäivän jälkeen, hän on luultavasti ylikuormittunut.

”Aikuinen luo kiireen, mutta hän voi myös vähentää kiirettä ja sen lapselle aiheuttamaa kuormitusta muuttamalla arkea. Jos hoitopäivä on ollut hoppua, kotona lapsen pitäisi antaa rauhoittua eikä suunnitella iltoja tukkoon.”

Lapsi tarvitsee tilaa omaehtoiseen tekemiseen, leikkiin ja oleiluun. Joskus tähän riittää hetki, joskus tarvitaan koko ilta.

”Arjen rauhoittaminen ei tarkoita, että perhe jumittuisi kaikiksi illoiksi kotiin. Päivät ja voimat ovat erilaisia, ja aikuisen pitäisi kuunnella lasta ja joustaa lapsen tuntemusten mukaan.”

Ennakointi vähentää kiirettä. Vaatteet voi laittaa edellisenä iltana valmiiksi ja ruokaa tehdä vapaapäivänä varastoon. Siirtymähetkiin kannattaa varata riittävästi aikaa: päivä käynnistyy paremmin, kun aamua ei tarvitse aloittaa hikilenkillä hoitopaikkaan.

On hyvä muistaa, että lapset ovat erilaisia. Yksi nauttii, mutta toinen kuormittuu härdellistä.

”Omaa lasta ei saisi syyllistää alttiudesta stressiin, eikä verrata häntä toisiin. Herkkä lapsi tarvitsee enemmän ennakointia, kiireettömyyttä ja tukea.”

Hengittämällä hyvä mieli

Kaikkea stressiä ei voi eikä pidä siivota lapsen arjesta, vaan lapselle tulisi opettaa taitoja säädellä sitä. Ensin lapsen pitää kuitenkin osata erottaa hyvä stressi huonosta. Oppimistilanteen stressi on yleensä hyvää.

”Oppiminen vaatii siirtymistä omalta mukavuusalueelta epämukavuusalueelle. Lapsi sietää pinnistelyn, kun aikuinen rohkaisee ja tukee lasta konkreettisesti.”

Mutta kun pinnistely ei etene mihinkään, ja lapsen olosta tulee epämukava, tarvitaan myötätuntoista aikuista. Aikuinen rohkaisee, lohduttaa ja miettii lapsen kanssa, mitkä asiat helpottavat oloa. Auttaisiko syli, satu tai leikkihetki? Lapsen tulee saada tietää, että hän saa tarvittaessa hakea pahaan oloon apua aikuiselta.

Rentoutusharjoituksistakin on apua. Liisa Ahosen oma suosikki on värien hengitysharjoitus. Sitä varten lapsen on nimettävä väri, joka hänelle tulee mieleen hyvästä mielestä ja väri, jonka hän yhdistää pahaan oloon. Jos hyvän mielen väri on keltainen, lasta ohjataan hengittämään sisään keltaista väriä. Jos musta kuvastaa pahaa oloa, lapsi saa ohjeen hengittää ulos mustaa.
”Lapsi mieltää usein kehonsa tankiksi. Hän ilahtuu huomatessaan, kuinka keltaisen osuus kehossa kasvaa. Samalla olo helpottuu.”

Luettavaa

  • Anna Tommola & Sanna Häkkilä, Rauhoita ja rohkaise. Apua lapsen stressitilanteisin. Nemo 2017
  • Viisi, 4–7-vuotiaille suunnattua Avril McDonaldin Jukka Hukka -satukirjaa. PS-kustannus
  • KT Liisa Ahonen on koonnut kirjoihin ideoita ja tehtäviä satuun liittyvien tunnetaitojen harjoittelemiseksi.

 

Teksti: Virve Järvinen Kuva: BigStockphoto