fbpx

Apua suihkutisseihin

Jos maitoa tulee suihkuamalla ja joka paikka täyttyy maidosta, rinnat joko tuottavat maitoa yli oman vauvan tarpeen tai maito saattaa herua kovalla paineella suorastaan suihkuten. Mikäli vauvalla on vaikeuksia selvitä tilanteesta ja hän kasvaa normaalisti, ns. suihkutissihoidosta voi olla apua.

Ensimmäisenä keinona kannattaa kuitenkin kokeilla ensimmäisen, voimakkaimman maitosuihkun päästämistä harsoon tai maidonkerääjään.

Myös imetysasennoissa, joissa vauva on pystyasennossa (esimerkiksi takanoja-asento), vauva pystyy hallitsemaan maidontuloa paremmin, eikä ylimääräinen ilma päädy vauvan mahaan. Selällään imettäessä vauva mahan päällä painovoima auttaa, ja maito saattaa herua heikommin.

Joillekin auttaa myös kovimman herumisen aikana rinnan päältä painaminen mahdollisimman läheltä nännipihaa.

Suihkutissihoito

Suihkutissihoito vähentää maidon määrää, joten on tärkeää, että vauva kasvaa riittävästi. Vauvan tulisi olla myös 4-6 viikon ikäinen, sillä imetyksen alkuvaiheessa suihkuaminen on tavallista.

Tee näin:

  • Imetä samasta rinnasta kahdella tai useammalla imetyskerralla peräkkäin. Alkuun vaihtoväli voi olla esimerkiksi 2-3 tuntia. Imetettävä rinta on kerta kerralta vähän tyhjempi ja heruminen maltillisempaa. Muutos tapahtuu yleensä muutamassa päivässä. Vaihtoväliä voi tarvittaessa pidentääkin, jos on tarpeen.
  • Huolehdi, ettei lepovuorossa oleva rinta pääse pakkautumaan, mikä voi aiheuttaa tiehyttukoksia. Jos toinen rinta alkaa tuntua ikävän pingottuneelta, voit lypsää pienen määrän maitoa pois. Jos rinta tuntuu pakkautuneelta ja kipeältä, anna vauvan tyhjentää rinta ja jatka suihkutissihoitoa kun rinta tuntuu taas normaalilta.

Mikäli maidontuotanto on runsasta, mutta vauva kasvaa silti niukasti, kannattaa tarkistaa vauvan imuote neuvolassa tai asiantuntevan imetysohjaajan kanssa.

Lähde: imetys.fi