Lapsen kipu ei ole leikin asia

Lapsen kipua voi olla vaikea tunnistaa. Sitä on kuitenkin sitäkin tärkeämpää hoitaa riittävällä kipulääkityksellä. Myös vanhempien rooli on kivun lievittämisessä merkittävä.
Dosentti ja lastentautien erikoislääkäri, Laura Madanat-Harjuoja, opastaa Perheen Aika -lehden lukijoita tunnistamaan niin vauvan kuin pienen lapsenkin kipua, sekä kertoo, miten kipua tulee hoitaa.

”Lasten kivun ilmaisu on karkeaa”, aloittaa Laura Madanat-Harjuoja Mehiläisestä.

Lapsen ilmaisukyky on vielä pitkälle kouluikään asti kehittymätön, ja se vaikeuttaa muun muassa kivun erottamista negatiivisista tunteista. Vanhempiaan ikävöivään vauvaan voi fyysisesti sattua, ja koulukiusattu voi oireilla vatsallaan. Molemmissa tapauksissa kivun syy on puhtaasti psykologinen. Myös kivun paikantaminen voi olla lapselle haasteellista. Moni taapero paikantaa kaiken kivun vatsaan, sijaitsipa se todellisuudessa missä tahansa. Vauvojen kivun tulkintaa vaikeuttaa lisäksi sanattomuus, vauva ei pysty kuvailemaan kipuaan millään lailla. Vauvan ainoa kommunikointikeino on itku, ja se voi olla merkki kivun ohella myös nälästä, vaipanvaihdon tarpeesta tai väsymyksestä.

Tunnista lapsen kipu

Jotta kipua voidaan hoitaa, se tulee tunnistaa, ja ammattilaisen pitää pyrkiä arvioimaan sen vaikeusaste. Madanat-Harjuoja kertoo, että ammattihenkilöillä on käytössään FLACC-asteikko, joka helpottaa pienenkin vauvan kipukokemuksen tulkitsemista ja luokittelua. Tällä voidaan opastaa myös vanhempia.”FLACC tulee sanoista face, legs, activity, cry ja consolability, eli asteikolla tarkastellaan kasvojen ilmeitä, jalkojen liikehdintää ja asentoa, aktiivisuutta, lapsen itkua ja lohdutettavuutta”, Madanat-Harjuoja selventää.

Asteikosta itku on usein ensimmäinen ja parhaiten tunnettu kivun oire. Itkua voi kuitenkin olla hankala tulkita. Madanat-Harjuoja neuvoo seuraamaan itkun luonnetta. Taukoamaton ja lohduton itku viittaa usein jatkuvaan ja voimakkaaseen kipuun, toisaalta vaisu tai kimeä itkuääni voi olla myös merkki äkillistä arviota vaativasta tilanteesta. Jos lapsi itkujen välillä on hyväntuulinen ja oma itsensä, on harvemmin kyse päivystyksellistä arviota vaativasta tilanteesta.

Kasvoja, jalkoja ja kehon liikehdintää tarkastellaan yleensä yhdessä. Kasvojen pingottuneisuus ja leuan vapina, samoin kuin raajojen jännittyneisyys, jalkojen potkiminen ja levoton, hätäinen liikehdintä kertovat useimmiten kivusta. Refluksivauvalla tyypillinen kipuoire on lapsen vetäytyminen kaarelle. Tällä lapsi vaistomaisesti hakeutuu asentoon, jossa haponnousu ruokatorveen vähenee. Tämä lievittää kipua ja närästysoiretta.

”Sen sijaan hymyilevät kasvot ja rento, vauvalle ja pienelle lapselle tyypillinen kehon asento sekä rauhallinen olemus ja spontaanit, sulavat liikkeet kielivät siitä, ettei kipua ole.”

Vanhempien osalta ehkä tärkein tunnistettava asia kipuilevan lapsen kanssa on lapsen lohduttomuus. Kun lapseen koskee, häntä on vaikea rauhoittaa. Edes äidin syli ei auta tuomaan lohtua, eivätkä asiat, joista lapsi tavallisesti iloitsee. Vastasyntyneellä tai imeväisikäisellä se, ettei vauva lohduttelusta huolimatta rauhoitu, ja itku on jatkuvaa, tai lapsi parahtaa itkemään kosketuksesta, kertoo kovasta kivusta ja vaatii lääkärikäyntiä viipymättä.

Isompien lasten kivun tunnistamisessa ammattilaiset käyttävät myös kasvoasteikkoa, jossa 0 tarkoittaa hymyileviä kasvoja ja kivun poissaoloa, ja vastaavasti 10 viittaa punaisiin kasvoihin, jossa suupielet ovat alaspäin ja lapsi itkee.

Kun arki ei maistu

Lapsen tarkkailun ohella arjessa tapahtuvat pienet muutokset voivat kertoa kivusta.

”Unen muuttuminen katkonaiseksi voi kieliä siitä, että lapseen sattuu. Unen katkonaisuus on hyvin yleistä esimerkiksi korvatulehduslapsella, ja se voi olla ainoa merkki sairaudesta. Kipu lisääntyy makuuasennossa, kun korvassa oleva märkä aiheuttaa vaaka-asennossa painetta ja siten kipua.”

Myös kaikkien arjen perustoimintojen hankaloituminen voi viitata kipuiluun – oli kyseessä pieni vauva, taapero tai pieni koululainen. Kun lapsi toistuvasti kieltäytyy syömästä tai juomasta, voi taustalla olla suun tai nielun alueeseen kohdistuvaa kipua. Huono ruokahalu voi johtua myös suolistoperäisistä ongelmista. Suoliston voi sekoittaa myös kipu muualla kehossa, tai se voi kieliä jännittävistä, hermostuttavista asioista päiväkodissa tai koulussa.

”Vatsan toimimattomuus voi aiheuttaa kipua, mutta toisaalta kipu, esimerkiksi peräsuolen alueen haavaumasta, voi johtaa siihen, että lapsi panttaa ulostetta. Tästä seuraa vaikea ummetustilanne.”

Leikki on myös hyvä kivun mittari. Silloin, kun lapsi ei innostu lempileikeistään, kannattaa lasta tarkkailla. Jos lapsi tämän lisäksi ei syö, ei juo eikä nuku, on todennäköistä, että lapsi kokee kipua.

Jos lapsi parahtaa itkemään kosketuksesta, kannattaa hoitoon lähteä heti. Kaikenlainen kosketusarkuus viittaa voimakkaaseen kipuun ennen kaikkea silloin, kun siihen yhdistyy kuume. Kovan kuumeen ohella myös niskajäykkyys, kova päänsärky ja selkeä muutos lapsen käytöksessä viittaavat kovaan kipuun, jota ei kannata jäädä tarkkailemaan kotioloihin. Isommalla lapsella kivun paheneminen kipulääkityksestä huolimatta vaatii myös aina lääkärikäyntiä.

Riittävä kipulääkitys

”Kipua ei saa aliarvioida, ja sen syyn selvittäminen lääkärin vastaanotolla ja hoito lääkkeillä on tärkeää, mikäli kotikonstit eivät auta ja kipuoireet pitkittyvät.”

Nopeasti ohimenevät kivut hoituvat ilman lääkkeitä, mutta pitkäkestoisen, arkea hankaloittavan kivun syy pitää selvittää ja hoitaa. Parhaimmillaan kipua lääkitään ennakkoon, sillä sen ollessa huipussaan, sitä on vaikea saada yhdellä lääkkeellä kuriin. Kotioloissa esimerkkejä ennakoivasta kivunhoidosta ovat muun muassa rokotus- tai pistoalueen puuduttaminen ennen neuvolaan tai laboratorioon hakeutumista, tai kipuilevan lapsen hoitaminen kipulääkkeellä ennen lääkärin vastaanottoa. Tämä helpottaa lapsen tutkimista ilman, että lapsi kärsii.

Lapsen kipuoireita pitää aina tarkkailla, ja kipulääkitys kuuluu lopettaa silloin, kun kipu on väistynyt. Turhaan ei saa lääkitä, joskin vielä tärkeämpää on lääkitä kipua riittävästi.

”Painoon nähden riittämättömällä kipulääkityksellä ei saada riittävää hyötyä, ja haittojakaan ei miniannosten antamisella vähennetä. Kipulääkitys tulee antaa aina todellisten painokilojen mukaan. Vain erityistilanteissa voidaan antaa pienempiä annoksia lääkärin määräyksellä.”

”Kipu on lapselle stressitila”

Madanat-Harjuoja muistuttaa, että kipu on aina lapselle stressitila. Lääkitsemätön kipu aiheuttaa lapsen elimistölle turhaa stressiä, ja sillä voi olla kauaskantoiset, negatiiviset vaikutukset.

”Hoitamaton kipu nostaa myös lapsella verenpainetta ja sykettä. Lapsen hengitystaajuus kiihtyy ja hän saattaa menettää nestettä keuhkojen kautta. Nämä fysiologiset vasteet eivät edistä lapsen toipumista, päinvastoin.”

”Vauvan ja pienen lapsen hermosto on vielä kehittymätön, ja se muovautuu ärsykkeiden mukaan. Jos hermosto saa paljon kipuärsykettä, on tutkimusnäyttöä siitä, että se saattaa muovautua tämän mukaan ja saattaa herkistää lasta kivulle.”

Kipulääkitys on siten erittäin tärkeää. Se antaa lapsen keholle mahdollisuuden levätä ja toipua sekä kehittyä normaalisti. Se mahdollistaa paremman unenlaadun, helpottaa lapsen ruokailua, rentouttaa lasta ja mahdollistaa tavallisen arjen rytmin leikkeineen ja lepohetkineen.

Tärkeä kosketus ja vanhempien rooli

Myös vanhemmilla ja heidän suhtautumisellaan kipuun, on erittäin tärkeä rooli lapsen kivun kokemisessa. Rauhallisena ja levollisena pysyvä vanhempi luo lapselle turvallisen ilmapiirin, ja tämä vähentää kipua tutkitusti. Vanhempien lempeät kasvonilmeet tyynnyttävät lasta. Myös äidin ja isän ihokontaktilla ja sykkeen kuulemisella on vastasyntyneelle ja imeväisikäiselle kipua lievittävä vaikutus.

Kosketus ylipäänsä on erittäin tärkeää. Kipeään kohtaan puhaltaminen, sen siveleminen ja villaisella painaminen eivät ole humpuukia, vaan ne lievittävät kipua – toki sen tasosta riippuen. Jokapäiväiset kompuroinnit ja kaatumiset hoituvat todennäköisesti puhaltamisella, kun taas vakavammat vammat tarvitsevat myös lääkityksen ja asianmukaisen hoidon.

”Kosketuksella ärsytetään tuntohermoja, jotka kilpailevat kipuhermojen kanssa selkäytimessä. Mitä enemmän tuntohermoja ärsytetään, sitä vähemmän kipuhermoilla on ’tilaa’, ja sitä vähemmän kipua lapsi kokee.”

Kiputerapiat ja esimerkiksi koliikkivauvan hieronta perustuvat tähän ilmiöön. Myös liikkumisella on kipua lieventävä vaikutus, sillä se lisää hyvää oloa tuottavien endorfiinien määrää.

Vastasyntyneen ja imeväisikäisen kipua voidaan lievittää myös simuloimalla kohtuympäristöä. Kapalointi, heijaava liike, erilaiset asentohoidot, vatsan alueen hierominen sekä äänet ja suhinat, jotka matkivat sikiön kohdussa kuulemia äidin verenkierron ääniä, muistuttavat kohtuajasta ja rauhoittavat kipuilevaa lasta.

Myös pelon vähentämisellä voidaan lievittää kipua. Sairaaloissa sairaalapellet rentouttavat ja naurattavat sekä poistavat kipua. Ne myös antavat lapselle muuta ajateltavaa. Kotioloissa vanhemmat voivat kokeilla harhautusta, distraktiota. Sillä on iso merkitys kaikessa kivun hoidossa ja sen lievityksessä.

”Distraktiossa lapsen huomio keskitetään muualle, lasta tavanomaisesti kiinnostaviin ja miellyttäviin asioihin. Näin kipu jää vähemmälle huomiolle ja useimmiten lievittyy.”

Lapsen lääkkeellisen kivunhoidon yleiset periaatteet WHO:n mukaan

  •  By the clock: Pyritään lääkitsemään ennakoivasti ja kahdeksan tunnin välein; kellon mukaan.
  • By mouth: Mahdollisuuksien mukaan kipulääkitys annetaan aina suun kautta, sillä sen imeytyvyys on näin tehokkainta, ja itse lääkitseminen ei tuota lapselle lisäkipua.
  • Kivun hoito räätälöidään aina yksilöllisesti ja suhteutetaan lapsen kivun asteeseen, ja siihen, miten lapsi reagoi lääkitykseen ja hoitoon. Lapsen kipua tulee jatkuvasti arvioida. Jos hoidolla ei saada riittävää vastetta, kivunhoitoa muokataan niin, että merkit kivusta vähenevät.

Marimiina Pykälistö  Kuva: Bigstockphoto

Social Media Auto Publish Powered By : XYZScripts.com