Miksi suomalais­lapset sairastuvat diabetekseen?

Riski sairastua lapsuusiän diabetekseen on Suomessa korkeampi kuin missään muualla maailmassa. Mitä tutkimusten perusteella sairaudesta nyt ymmärretään?

Suomalaislasten sairastuvuus lapsuusiän diabetekseen on kasvanut 1950-luvun jälkeen yli viisinkertaiseksi. Viimeisten kymmenen vuoden aikana keskimäärin 500–550 alle 15-vuotiasta lasta on sairastunut vuosittain diabetekseen Suomessa. Määrä ei onneksi enää kasva, vaan se on pysytellyt useita vuosia käytännössä tällä samalla tasolla.

Kysyimme diabetestutkimusta tekevältä Helsingin yliopiston professorilta ja Lastenklinikan ylilääkärinä toimivalta Mikael Knipiltä, mitä sairauden mahdollisista syistä ja yhteyksistä perimään ja ympäristötekijöihin tiedetään.

Monisyinen autoimmuunisairaus

”Lapsuusiän diabetes eli tyypin 1 diabetes on autoimmuunisairaus, jossa elimistön oma immuunijärjestelmä hyökkää epätarkoituksenmukaisesti haiman insuliinia tuottavien beetasolujen kimppuun tuhoten ne lähes kokonaan. Tämän autoimmuunitulehduksen käynnistää yksi tai useampi ulkoinen tekijä”, kertoo professori Knip.

Ulkoiset tekijät ja ympäristötekijät vievät tautiprosessia eteenpäin vuorovaikuttaen koko ajan myös sairastumisalttiuteen liittyvien geenien kanssa. Tyypin 1 diabetes puhkeaa yleensä alle 40 vuoden iässä, tyypillisimmin 5–11-vuotiaana.

”Autoimmuunitulehdus jyllää haimassa keskimäärin noin 3 vuotta, ennen kuin kliininen, hoitoa vaativa diabetes puhkeaa. Tällöin haiman omasta insuliinituotannosta on jäljellä noin 20–25 prosenttia ja se määrä ei riitä enää normaalin sokeriaineenvaihdunnan ylläpitämiseen”, sanoo professori Knip.

Tämä autoimmuunitulehduksen käynnistymisen ja varsinaisen diabeteksen puhkeamisen välinen aika eli esidiabetes voi kuitenkin vaihdella muutamasta kuukaudesta aina vuosikymmeniin riippuen yksilön immuunireaktion voimakkuudesta.

Mikä on auto­immuuni­sairaus?

  • Autoimmuunisairaudet ovat sairauksia, joissa elimistön oma immuunijärjestelmä tunnistaa virheellisesti kehon omia rakenteita vieraiksi ja käynnistää immuunireaktion uhan torjumiseksi. Autoimmuunisairauksien syntymisessä perinnöllinen alttius, immuunijärjestelmän kypsymättömyys ja erilaiset ulkoiset tekijät, kuten virukset, ovat sairauden syntyyn vaikuttavia tekijöitä.
  • Autoimmuunireaktion seurauksena hyökkäyksen kohteena oleva kudos joko tuhoutuu kokonaan tai siinä on jatkuva, hallitsematon tulehdustila. Autoimmuunisairauksia ovat esimerkiksi tyypin 1 diabetes, nivelreuma, keliakia, MS-tauti, pernisiöösianemia ja kilpirauhasen autoimmuunitulehdus.

Alttiutta lisäävät geenialueet

Suomessa käynnistettiin vuonna 1994 vastasyntyneiden lasten DIPP-tutkimus, jossa tutkitaan lasten perinnöllistä diabetesalttiutta napaverinäytteestä heti syntymän jälkeen ja pyydetään niitä perheitä, joiden vauvalla todetaan lisääntynyt perinnöllinen alttius, mukaan seurantatutkimukseen. Siinä seurataan autoimmuunitulehduksen mahdollista käynnistymistä mittaamalla verestä säännöllisesti spesifisiä esidiabetesvaiheessa ilmaantuvia vasta-aineita.

”Näiden haiman rakenteita ja insuliinia vastaan muodostuneiden autovasta-aineiden lukumäärä ja kvantitatiivinen määrä ennustavat diabeteksen puhkeamistodennäköisyyttä.”

Perinnöllisen alttiuden tiedetään liittyvän ensisijaisesti ihmisen immuunijärjestelmän toimintaan läheisesti liittyviin HLA-geenialueisiin, mutta myös niiden ulkopuolisiin altistaviin alueisiin, joita nykykäsityksen mukaan on yhteensä yli 50.

DIPP-tutkimuksessa tutkittujen yli 220 000 vastasyntyneen joukossa 12 prosentilla on tunnistettu perinnöllinen alttius diabeteksen puhkeamiselle.

”Meillä on paitsi altistavia geenejä, myös suojaavia geenialueita ja perimä viime kädessä vain sallii diabeteksen kehittymisen, eikä ole sen syy. Ympäristön paine on lisääntynyt, mistä kertoo se, että tuoreiden diabeetikkojen kohdalla yhä useammalla on niin sanottu suojaava HLA-perimä, mutta silti sairaus on puhjennut ”, professori Knip korostaa.

Sukulaisilla suurempi riski

Diabeteksen esiintymisen sukulaissuhteita on tutkittu niin Suomessa kuin kansainvälisesti useissa eri tutkimuksissa. Diabetes on vahvasti sidoksissa perhesuhteisiin. Tyypin 1 diabeteksen yleinen esiintyvyys Suomessa alle 15-vuotiaiden ikäryhmässä on noin 0,9 %. Tutkimuksista tiedetään, että diabetekseen sairastuneen lapsen sisaruksella, äidillä tai isällä on 11–13 %:ssa tapauksista myös diabetes. Sairastumisriski on siis suurempi diabeetikon perheessä.

Diabetesdiagnoosin saaneen lapsen terveellä sisaruksella on noin 6 %:n riski sairastua myös diabetekseen ja identtisten kaksosten kohdalla riski on 30–50 %. Tyypin 1 diabetesta sairastavan isän lapsella on keskimäärin 6 %:n riski saada myös diabetes, kun diabeetikkoäidin osalta lapsen riski on vain 2–3 %.

Ympäristötekijöiden vaikutus epäselvä

Tyypin 1 diabetekseen johtavassa tapahtumaketjussa ympäristötekijöillä on keskeinen rooli, mutta miten ne vuorovaikuttavat immuunijärjestelmän toiminnan ja geenien kanssa on vielä selvittämättä.

”Vuosikymmenten aikana on tutkittu monien erilaisten tekijöiden, kuten D-vitamiinipuutoksen, imetyksen keston, virusten, kotieläinten, lehmänmaitopohjaisten äidinmaidonkorvikkeiden ja gluteenin mahdollista yhteyttä sairastuvuuteen useissa eri tutkimuksissa.”

Vaikka diabetesta sairastetaan eniten maissa, joissa auringonvalo ei riitä luonnollisen D-vitamiinin muodostumiseen vuoden ympäri, tutkimuksissa ei ole pystytty vahvistamaan D-vitamiinipuutoksen ja diabeteksen välistä yhteyttä. Myöskään odottavan äidin mahdollinen D-vitamiinipuutos ei näyttäisi lisäävän syntyvän lapsen diabetesriskiä. Gluteenittoman ruokavalion vaikutusta on tutkittu niin esidiabetesvaiheessa oleville kuin juuri diabetekseen sairastuneille, mutta mitään selkeää näyttöä suojavaikutuksesta ei ole saatu. Kotieläinten osalta varhainen altistus sisäkoiralle näyttäisi antavan parhaan suojan diabetesta vastaan.

Hyvä, paha äidinmaidonkorvike

1980-luvulla heräsi epäilys, että lyhyt imetysaika ja lehmänmaitopohjaisten äidinmaidonkorvikkeiden antaminen liian varhain lisäisivät diabetesriskiä.

”Erilaisilla tutkimusasetelmilla suoritetuissa tutkimuksissa lyhyen imetyksen ei ole voitu osoittaa riskiä kasvattavaksi, mutta pitää muistaa, että imetyksellä on muita todistettuja hyötyjä lapsen terveyden suhteen.”

Suomalaisessa TRIGR-tutkimuksessa tutkittiin jo 1990-luvulla lehmänmaitopohjaisen korvikkeen mahdollista vaikutusta diabetesriskiin tutkimusasetelmassa, jossa puolet diabeetikkoperheiden HLA-riskiperimän omaavista vauvoista vieroitettiin hydrolysoidulle korvikkeelle ja toinen puoli tavalliselle äidinmaidonkorvikkeelle. Hydrolysoidussa korvikkeessa lehmänmaidon proteiinit oli pilkottu niin pieniksi peptideiksi, että ne eivät pystyneet enää käynnistämään elimistön immuunivastetta. Korviketta annettiin vähintään 2 kuukauden ajan ensimmäisten 6–8 elinkuukauden aikana.

”10 vuoden seurannan jälkeen näytti siltä, että hydrolysoitua korviketta saaneilla lapsilla oli merkittävästi vähemmän esidiabetesta kuin tavallista korviketta saaneiden ryhmässä. Kymmenen kertaa suuremmalla osallistujamäärällä toteutetussa kansainvälisessä TRIGR-tutkimuksessa ei enää saatukaan samanlaista tulosta 6 vuoden seurannan kohdalla. Varhaisravinnon muutos ei myöskään vähentänyt riskilasten vaaraa sairastua diabetekseen 10–14 vuoden seurannan aikana.

”Näin ollen ei ole tarvetta muuttaa riskivauvojen ravintosuosituksia. Tavallista korviketta voidaan diabetesriskin suhteen turvallisesti käyttää tilanteissa, missä rintamaitoa ei ole riittävästi käytettävissä.”

Diabetesrokotetta kehitetään

Suomalaisissa tutkimuksissa on havaittu, että enterovirusinfektion ja autoimmuunitulehduksen myötä muodostuvan vasta-aineen muodostumisella on selvä ajallinen yhteys.

”Coxsackie B-ryhmän virukset (CBV) kytkeytyvät autovasta-aineiden muodostumiseen ja etenkin CBV1-alatyypin virukset näyttävät liittyvän autoimmunisaation käynnistymiseen. Coxsackie B-virusten perheessä on kuusi serotyyppiä, joten antidiabetogeenisen CBV-rokotteen kehittäminen on mahdollista. Ensimmäinen rokote, jota voi antaa ihmiselle, on jo valmisteilla, mutta kliinisessä käytössä sellainen saattaa olla vasta 7–10 vuoden kuluttua.”

Suoliston mikrobiota kaiken takana

Suoliston bakteeriflooran eli mikrobiotan koostumuksen ja sairauksien väliset yhteydet ovat nyt pikku hiljaa avautumassa. Ravinto ja elinympäristö vaikuttavat olennaisesti siihen, millaiset bakteerit suolessa asuvat ja millaiseksi elimistön immuunijärjestelmä kehittyy. Suolisto on immuunijärjestelmämme ydin, sillä siellä on noin 70 % immuunijärjestelmän soluista.

Elinympäristön vaikutuksen näkee helposti esimerkiksi vertailemalla suomalaisten ja Venäjän Karjalassa asuvien suomalaissukuisten lasten diabetessairastuvuutta. Paitsi diabetes, myös kaikki muut immuunivälitteiset sairaudet ovat paljon harvinaisempia rajan toisella puolella.

”Ensimmäiset kolme vuotta ovat tärkeitä elimistön immuunijärjestelmän kypsymisessä. Monipuolinen mikrobiota kouluttaa immuunijärjestelmää niin, että se osaa erottaa kehoa uhkaavat, vieraat tekijät sen omista rakenteista.”

Tutkimuksissa on havaittu, että jo esidiabeteksessa diabetekseen sairastumisen myötä myös suoliston mikrobiotan monimuotoisuus eli diversiteetti laskee eli erilaisten mikrobilajien määrä vähenee.

”Suunnitelmissa on aloittaa tutkimus sellaisella probioottikannalla, joka on aikaisemmin kuulunut luonnostaan meidänkin suoliston mikrobiotaan, mutta sittemmin hävinnyt elintapojen muututtua. Kehitysmaissa tämä bakteerikanta on edelleen normaalisti suolistossa ja nyt sitä olisi tarkoitus antaa vauvoille, joilla on perinnöllinen diabetesalttius, 7–10 vuorokauden iästä lähtien 12 kuukauden ikään saakka.”

Diabeteksen oireet

Kouluikäisellä lapsella

  • jano
  • jatkuva pissaaminen, myös öisin
  • väsymys
  • laihtuminen
  • asetonin haju hengityksessä

Vauvalla ja leikki-ikäisellä

  • aikaisempaa painavampi vaippa
  • yökastelun alkaminen uudestaan
  • kiukuttelu ja ärtyneisyys
  • väsyminen tai jaksamattomuus
  • huonovointisuus
  • asetonin haju hengityksessä

Lue lisää: www.dipp.fi

Teksti: Kim Nummila Kuvat: BigStockphoto